Viime aikoina kaikki erilainen body positivity on tuntunu olevan pinnalla. Vaikka se on tietty hienoo, että kaikenlaisten vartaloiden samanarvoisuutta korostetaan, en mä oo oikeen löytäny itteäni tän "liikkeen" sisältä. Tosin mä yleisestikin vähän kartan kaikenlaisia buumeja, jotka leviää yhtäkkiä tosi isoks. En vaan jotenkin osaa löytää itteäni mistään massaliikkeistä, kun ne tuntuu kuluvan loppuun jättikäytön takia hyvin äkkiä, oli niiden tarkotusperät sitten miten hyvät tahansa.
Mutta kuitenkin, kun olin jo miettiny tän kirjottamisen aika pitkälle (tai siis itessään tää on aika spontaani idea, mut sisällön kumminki), niin tajusin, että kai tääkin aihe silti kuuluu tavallaan kehopositiivisuuteen, vaikka en sitä siihen ite ehkä lähtis ekana liittämäänkään. Mut kytkemällä vähän tätä tekstiä siihen, on tän kirjottamisen syitä ja tarkotusperiä ehkä helpompi ymmärtää.
Niin mikä se aihe oli? Niin tosiaan, se ite aihe. (jaarittelu sikseen)
Lyhyesti sanottuna mun koko. Pituus. Rakenne. Ulkonäkö.
Mähän en siis saavuta edes sitä 160cm maagista rajaa, en oo mikään uimapukumalli tai povipommi, enkä myöskään kasvonpiirteiltäni missiainesta pyöreine nenineni, olemattomina poskipäineni ja lapsekkaan kokonaisuuteni myötä.
Mulla on vahva uskomus siitä, että jos mä vaan olisin pitempi, naisellisempi, vähemmän pyöreekasvonen tai edes vähän vähemmän ujo (vaikkei ookkaan fyysinen piirre), niin ihmiset pitäs mua vakuuttavampana, kypsempänä ja ehkä jopa fiksumpana. Mulla on jatkuva pelko siitä, että muhun on painettu "pikkutytön leima", joka ei tuu koskaan lähtemään pois. Ja se määrittää mua aika paljon.
En muista aikaa, jolloin mun koko ei ois jollakin lailla vaivannu mua. Ensimmäiset muistikuvat siitä, että mun fyysinen koko toimii muille hyvänä vitsien ja kuittailun aiheena, sijottuu 6-vuotiaan elämään. Samalle ajalle sijottuu ekat muistikuvat isosta närkästyksen ja häpeen tunteesta sekä ehkä jonkunasteisesta vähempipätösyydestä, joita noi jutut mussa aiheuttaa. Ja kun ekat muistot ja tunteet on niin kaukana lapsuudessa, on niistä aika vaikeeta päästä eroon pelkällä rationaalisella ajattelulla.
Jonkun "normaalipitusen" "keskivertokokoisen" (en muuten puhu omalla kohdallani painosta "kokona" missään vaiheessa, vaan muuten koosta) on ehkä vaikee kuvitella, miten moneen asiaan pelkällä pituudella voi olla vaikutus. (tässä kohtaa ehkä korostaisin myös sitä, että tiedostan, että osa näistä asioista on myös mun mielikuvien, pelkojen ja uskomusten varassa, enkä siis syytä ketään mistään tai voi olla edes varma toisten ihmisten luuloista ja ajatuksista) Mulla on ihan jatkuvasti hirveen kovat paineet mun ulosannista ihan vaan pelkän ulkomuodon ja -näön takia. Mietin paljon sitä, miten mun pitää käyttäytyä ja mitä voin puhua, jotta en vaikuta naiiville teinille, kokemattomalle nuorelle tai sille "pikkutytölle". Tuntuu, että mun pitää todistella itteäni muille, jotta ne näkis mut mun pienen koon takana. Siinä on vaan iso riski, että se paine saakin käyttäytymään just silleen kun ei tahtois, eikä sit ookkaan oma ittensä - vaikka se ois ollu just se mitä yrittää. Ja on aika kamalaakin, jos tuntuu, että pitää jatkuvasti miettiä omaa olemistaan (vaikka iso osa tästä todistamisen tarpeesta syntyiski vaan oman pään sisällä!)
Kyllä mä sanoisin, että myös pukeutumiseen se vaikuttaa. Onneks nykyään pukeutumistyylejä on niin monenlaisia ja jokaiselle löytyy kyllä oma tyylinsä niin, että se ei oo mulle ihan niin iso tekijä kun muu käyttäytyminen. Samalla kun mietin noita asioita arkisissa jutuissa ja ihmisten kohtaamisessa, pelottaa mua tosi paljon virallisten asioiden hoitaminen paikoissa, joissa mun pitää konkreettisesti näyttäytyä, koska pelkään, että mut tyrmätään helpommin, koska oon nuori ja vielä kaiken lisäks näytän tosi nuorelle.
Sit on tietysti olemassa kauneusihanteet, mistä en ihan hirveesti jaksa kirjottaa, koska on aika selvääkin, etten oo valtaihanteitten mukanen. Lyhyitä kuvaillaan tunnetusti söpöiksi ja pitkiä sitten kauniiksi. Mulla on melko muodottomat kasvot, joita on vaikee varjostaa meikatessa ja niin kun sanottu, sellanen ikään kuin pyöree nenä. Mun rintsikat ei toimi kakkoskäsilaukkuna, ei todellakaan. Mun rinnan ympäryksellä ei tavata sellasiin kokoihanteisiin. Vaateostoksilla naureskelen aina, että oon "väärän kokonen" kun mitat ei täsmää. Aina kaikki on liian pitkää tai leveetä :--D Mut niin kun sanottu, ei tästä sen enempää. Ja en oo ylipäänsä niin ihanteitten perään, että alkasin niitä tavotella. Tiiän, että ei oo oikeen ja väärän kokosia ihmisiä, ja haluun koittaa ajatella niin myös omalla kohallani, vaikka se ei oiskaan helppoa - enhän mä sanois ketään toista mun kokosta tai minkään muunkaan kokosta väärän kokoseks.
Kaikkein eniten mua harmittaa se, jos mun kypsyyttä arvioidaan kuitenkin mun ulkomuodon perusteella. Jos pituus ja kurvikkuus ois kypsyyden mittari, niin on ihan totta, että varmaan suurin osa 15-vuotiaista tytöistä ja jo moni 13-vuotiaskin ois mua aikuismaisempi! Mä oon sivusta seurannu muitten kasvua ja fyysistä kehitystä, kun ite lopetin omani suurilta osin jo 14-vuotiaana. Silti se fyysinen koko, naisellisuus tai pärstän näkö ei määritä millään lailla mun luonnetta, kokemuksia tai henkistä kypsyyttä.
Vai määrittääkö?
Oon sitä mieltä, että määrittää, mutta ei tavalla, jonka muut vois havaita. Se on vaikuttanu luultavasti osaltaan siihen millanen musta on tullu ja miten vahvasti jotkut piirteet mussa näkyy. Se on luultavammin esimerkiks vahvistanu mun luontaista ujoutta sekä mun epävarmuutta. Mut tässäkin laitan painon sanalle luontaista. Ei nää fyysiset ominaisuudet kumminkaan oo synnyttäny muhun eri piirteitä. Ja itseasiassa se koko itessään ei oo vahvistanu niitä jo olemassaolevia piirteitä, vaan niitä on vahvistanu mun henkilökohtaset kokemukset muitten ihmisten sanomisista ja suhtautumisesta mun kokoon liittyen ja sitä kautta niitten käsitykseen musta. (en vaan kerta kaikkien osaa muotoilla tätä selkeeks ja helpost ymmärrettäväks)
Vaikka siis kyllähän mä itekin kuittailen ja vitsailen mun pituudesta ja koosta ihan jatkuvasti! Mut usein mä teen sen sellasten ihmisten seurassa, jotka tietää, mitä kaikkee mun sisälle mahtuu: kokemuksia ja elämäntapahtumia, jotka eläneenä olisin kyllä todella paljon pidempi kun mitä moni osais kuvitellakkaan - mahollisesti jopa paljon pitempi kun moni mun iässä - , jos pituus siis määrittäis henkistä kypsyyttä. Toinen vaihtoehto sille vitsailulle on sit kyllä ihan vaan suojautuminen ja puolustautuminen.
En väitä, että olisin mitenkään superkypsä himoaikuinen - kuka nyt olis 19-vuotiaana? Enkä väitä myöskään olevani kypsempi kun muut mun ikäluokassa. Haluun vaan muistuttaa ja terottaa sitä, että ei mun (tai kenenkään!!!) koko, pituus, ulkonäkö jnejne. määritä millanen ihminen se on. Tietenkin jokainen muodostaa ensivaikutelman, joka osittain pakostikin muodostuu myös ulkonäön perusteella. Se ei kuitenkaa tarkota sitä, että sen ensivaikutelman orjaks tarvis jäädä.
Ja koska en nää itteäni kovin tosissaanotettavana nähtäväksi, en tiiä onko ihmisten mielikuva musta tätä kirjottaessa about tämä:
Vaikka tosiasiassa en kyllä oo yhtään vihanen, ei hätää :---D.
Ja vaikka mua ottaa ajoittain hirmusesti päähän ja suututtaa kaikki noi edellä mainitut asiat ja välillä (joskus useemmin xd) häpeen suunnattomasti itteäni ja koko ulkonäkööni ja kokooni, niin tietenkin tässä koossa on myös hyvät puolet. Kuulemma ainakin myöhemmällä iällä sitä säilyy nuorekkaana pitkään, jos ei muuta xD.
Ja onhan noi memet aika hauskoi kieltämättä. (yks parhaista puolista on kyllä se, että hyvän asennon ottaminen on melko helppoo missä vaan, kunhan käpertyy vaan pikkukasaan!!)
Kuitenkin tän tekstin päätarkotus kai oli vaan muistuttaa ja valaista, miltä tuntuu olla lyhyt sekä muuten pienkokonen ja millasia haasteita ja tunteita sillon joutuu kohtaamaan. Ja sit se, että ei ne ominaisuudet määritä muita ominaisuuksia tai sitä miten kypsä, aikuinen tai hyvä tyyppi on. (miten se kypsyys ikinä sit määritelläänkään ja mitä se aikuisuus onkaan) Muistakaa siis, et on tärkeetä kohdata ihminen sinä ihmisenä, kuka se on, mikä vaatii ensin tietyst sen, että näkee ite ihmisen sen ulkokuoren takana. Me kaikki synnytää kuitenki vaan satunnaiseks geeniyhistelmäks, mikä sen ulkomuodon määrittää, eikä voida sille minkään. Ja ihan hyvä niin <3
Mutta kuitenkin, kun olin jo miettiny tän kirjottamisen aika pitkälle (tai siis itessään tää on aika spontaani idea, mut sisällön kumminki), niin tajusin, että kai tääkin aihe silti kuuluu tavallaan kehopositiivisuuteen, vaikka en sitä siihen ite ehkä lähtis ekana liittämäänkään. Mut kytkemällä vähän tätä tekstiä siihen, on tän kirjottamisen syitä ja tarkotusperiä ehkä helpompi ymmärtää.
Niin mikä se aihe oli? Niin tosiaan, se ite aihe. (jaarittelu sikseen)
Lyhyesti sanottuna mun koko. Pituus. Rakenne. Ulkonäkö.
Mähän en siis saavuta edes sitä 160cm maagista rajaa, en oo mikään uimapukumalli tai povipommi, enkä myöskään kasvonpiirteiltäni missiainesta pyöreine nenineni, olemattomina poskipäineni ja lapsekkaan kokonaisuuteni myötä.
 |
| Näitähän vois luulla 15-vuotiaan kuviksi, mutta tosiasiassa ne on otettu mun 19-vuotispäivänä keväällä! |
Mulla on vahva uskomus siitä, että jos mä vaan olisin pitempi, naisellisempi, vähemmän pyöreekasvonen tai edes vähän vähemmän ujo (vaikkei ookkaan fyysinen piirre), niin ihmiset pitäs mua vakuuttavampana, kypsempänä ja ehkä jopa fiksumpana. Mulla on jatkuva pelko siitä, että muhun on painettu "pikkutytön leima", joka ei tuu koskaan lähtemään pois. Ja se määrittää mua aika paljon.
En muista aikaa, jolloin mun koko ei ois jollakin lailla vaivannu mua. Ensimmäiset muistikuvat siitä, että mun fyysinen koko toimii muille hyvänä vitsien ja kuittailun aiheena, sijottuu 6-vuotiaan elämään. Samalle ajalle sijottuu ekat muistikuvat isosta närkästyksen ja häpeen tunteesta sekä ehkä jonkunasteisesta vähempipätösyydestä, joita noi jutut mussa aiheuttaa. Ja kun ekat muistot ja tunteet on niin kaukana lapsuudessa, on niistä aika vaikeeta päästä eroon pelkällä rationaalisella ajattelulla.
Jonkun "normaalipitusen" "keskivertokokoisen" (en muuten puhu omalla kohdallani painosta "kokona" missään vaiheessa, vaan muuten koosta) on ehkä vaikee kuvitella, miten moneen asiaan pelkällä pituudella voi olla vaikutus. (tässä kohtaa ehkä korostaisin myös sitä, että tiedostan, että osa näistä asioista on myös mun mielikuvien, pelkojen ja uskomusten varassa, enkä siis syytä ketään mistään tai voi olla edes varma toisten ihmisten luuloista ja ajatuksista) Mulla on ihan jatkuvasti hirveen kovat paineet mun ulosannista ihan vaan pelkän ulkomuodon ja -näön takia. Mietin paljon sitä, miten mun pitää käyttäytyä ja mitä voin puhua, jotta en vaikuta naiiville teinille, kokemattomalle nuorelle tai sille "pikkutytölle". Tuntuu, että mun pitää todistella itteäni muille, jotta ne näkis mut mun pienen koon takana. Siinä on vaan iso riski, että se paine saakin käyttäytymään just silleen kun ei tahtois, eikä sit ookkaan oma ittensä - vaikka se ois ollu just se mitä yrittää. Ja on aika kamalaakin, jos tuntuu, että pitää jatkuvasti miettiä omaa olemistaan (vaikka iso osa tästä todistamisen tarpeesta syntyiski vaan oman pään sisällä!)
Kyllä mä sanoisin, että myös pukeutumiseen se vaikuttaa. Onneks nykyään pukeutumistyylejä on niin monenlaisia ja jokaiselle löytyy kyllä oma tyylinsä niin, että se ei oo mulle ihan niin iso tekijä kun muu käyttäytyminen. Samalla kun mietin noita asioita arkisissa jutuissa ja ihmisten kohtaamisessa, pelottaa mua tosi paljon virallisten asioiden hoitaminen paikoissa, joissa mun pitää konkreettisesti näyttäytyä, koska pelkään, että mut tyrmätään helpommin, koska oon nuori ja vielä kaiken lisäks näytän tosi nuorelle.
Sit on tietysti olemassa kauneusihanteet, mistä en ihan hirveesti jaksa kirjottaa, koska on aika selvääkin, etten oo valtaihanteitten mukanen. Lyhyitä kuvaillaan tunnetusti söpöiksi ja pitkiä sitten kauniiksi. Mulla on melko muodottomat kasvot, joita on vaikee varjostaa meikatessa ja niin kun sanottu, sellanen ikään kuin pyöree nenä. Mun rintsikat ei toimi kakkoskäsilaukkuna, ei todellakaan. Mun rinnan ympäryksellä ei tavata sellasiin kokoihanteisiin. Vaateostoksilla naureskelen aina, että oon "väärän kokonen" kun mitat ei täsmää. Aina kaikki on liian pitkää tai leveetä :--D Mut niin kun sanottu, ei tästä sen enempää. Ja en oo ylipäänsä niin ihanteitten perään, että alkasin niitä tavotella. Tiiän, että ei oo oikeen ja väärän kokosia ihmisiä, ja haluun koittaa ajatella niin myös omalla kohallani, vaikka se ei oiskaan helppoa - enhän mä sanois ketään toista mun kokosta tai minkään muunkaan kokosta väärän kokoseks.
Kaikkein eniten mua harmittaa se, jos mun kypsyyttä arvioidaan kuitenkin mun ulkomuodon perusteella. Jos pituus ja kurvikkuus ois kypsyyden mittari, niin on ihan totta, että varmaan suurin osa 15-vuotiaista tytöistä ja jo moni 13-vuotiaskin ois mua aikuismaisempi! Mä oon sivusta seurannu muitten kasvua ja fyysistä kehitystä, kun ite lopetin omani suurilta osin jo 14-vuotiaana. Silti se fyysinen koko, naisellisuus tai pärstän näkö ei määritä millään lailla mun luonnetta, kokemuksia tai henkistä kypsyyttä.
Vai määrittääkö?
Oon sitä mieltä, että määrittää, mutta ei tavalla, jonka muut vois havaita. Se on vaikuttanu luultavasti osaltaan siihen millanen musta on tullu ja miten vahvasti jotkut piirteet mussa näkyy. Se on luultavammin esimerkiks vahvistanu mun luontaista ujoutta sekä mun epävarmuutta. Mut tässäkin laitan painon sanalle luontaista. Ei nää fyysiset ominaisuudet kumminkaan oo synnyttäny muhun eri piirteitä. Ja itseasiassa se koko itessään ei oo vahvistanu niitä jo olemassaolevia piirteitä, vaan niitä on vahvistanu mun henkilökohtaset kokemukset muitten ihmisten sanomisista ja suhtautumisesta mun kokoon liittyen ja sitä kautta niitten käsitykseen musta. (en vaan kerta kaikkien osaa muotoilla tätä selkeeks ja helpost ymmärrettäväks)
Vaikka siis kyllähän mä itekin kuittailen ja vitsailen mun pituudesta ja koosta ihan jatkuvasti! Mut usein mä teen sen sellasten ihmisten seurassa, jotka tietää, mitä kaikkee mun sisälle mahtuu: kokemuksia ja elämäntapahtumia, jotka eläneenä olisin kyllä todella paljon pidempi kun mitä moni osais kuvitellakkaan - mahollisesti jopa paljon pitempi kun moni mun iässä - , jos pituus siis määrittäis henkistä kypsyyttä. Toinen vaihtoehto sille vitsailulle on sit kyllä ihan vaan suojautuminen ja puolustautuminen.
En väitä, että olisin mitenkään superkypsä himoaikuinen - kuka nyt olis 19-vuotiaana? Enkä väitä myöskään olevani kypsempi kun muut mun ikäluokassa. Haluun vaan muistuttaa ja terottaa sitä, että ei mun (tai kenenkään!!!) koko, pituus, ulkonäkö jnejne. määritä millanen ihminen se on. Tietenkin jokainen muodostaa ensivaikutelman, joka osittain pakostikin muodostuu myös ulkonäön perusteella. Se ei kuitenkaa tarkota sitä, että sen ensivaikutelman orjaks tarvis jäädä.
Ja koska en nää itteäni kovin tosissaanotettavana nähtäväksi, en tiiä onko ihmisten mielikuva musta tätä kirjottaessa about tämä:
Vaikka tosiasiassa en kyllä oo yhtään vihanen, ei hätää :---D.
Ja vaikka mua ottaa ajoittain hirmusesti päähän ja suututtaa kaikki noi edellä mainitut asiat ja välillä (joskus useemmin xd) häpeen suunnattomasti itteäni ja koko ulkonäkööni ja kokooni, niin tietenkin tässä koossa on myös hyvät puolet. Kuulemma ainakin myöhemmällä iällä sitä säilyy nuorekkaana pitkään, jos ei muuta xD.
Ja onhan noi memet aika hauskoi kieltämättä. (yks parhaista puolista on kyllä se, että hyvän asennon ottaminen on melko helppoo missä vaan, kunhan käpertyy vaan pikkukasaan!!)
Kuitenkin tän tekstin päätarkotus kai oli vaan muistuttaa ja valaista, miltä tuntuu olla lyhyt sekä muuten pienkokonen ja millasia haasteita ja tunteita sillon joutuu kohtaamaan. Ja sit se, että ei ne ominaisuudet määritä muita ominaisuuksia tai sitä miten kypsä, aikuinen tai hyvä tyyppi on. (miten se kypsyys ikinä sit määritelläänkään ja mitä se aikuisuus onkaan) Muistakaa siis, et on tärkeetä kohdata ihminen sinä ihmisenä, kuka se on, mikä vaatii ensin tietyst sen, että näkee ite ihmisen sen ulkokuoren takana. Me kaikki synnytää kuitenki vaan satunnaiseks geeniyhistelmäks, mikä sen ulkomuodon määrittää, eikä voida sille minkään. Ja ihan hyvä niin <3
 |
| "en oo mikään uimapukumalli tai povipommi, enkä myöskään kasvonpiirteiltäni missiainesta pyöreine nenineni, olemattomina poskipäineni ja lapsekkaan kokonaisuuteni myötä" Silti ihan ikäiseni siinä missä kaikki muutkin kaiken pituset, kokoset, muotoset ja näköset 19-vuotiaat! |
Kommentit
Lähetä kommentti
Sanottavaa? Kerrottavaa? Tänne vaan!