Muistatko onnen, sieltä keskeltä pimeyden?

Onnellisuus. Se on jotakin käsin koskematonta. Se on jotakin suurempaa kuin ilo. Se on jotakin, mistä voi jakaa muille - vaikka kirjoittammalla. Jonkun mielestä tää voi olla ihan väärä ja virheellinen ajankohta puhua tästä. Kaikkein pimeimpään aikaan vuodesta, kun ulkona kaikki on synkkää maasta taivaaseen (kirjaimellisesti), työtahti kiihtyy koko ajan, vapaa-aika on olematonta ja ilmapiiri muuttuu aina vaan väsyneemmäks.

Mut mun mielestä tää aika on just sopiva ja oikee puhua tästä. Kuka tarvii muistutusta onnesta sillon, kun elää sen keskellä? Eiks paljon oleellisempaa oo valaa luottamusta jonkun asian olemassaoloon sillon, kun tuntuu, että se on tyystin kateissa?

Rehellisesti sanottuna mulla henkilökohtaisesti ei oo mitään tietoa siitä, mitä on olla onnellinen. En mä osaa vastata kysymyksiin: "Mistä onni löytyy?", "Mitä on onnellinen elämä?" tai "Millainen on onnellinen ihminen?" Mun mielestä onnellinen elämä kuulostaa lähinnä utopialta. Mut sen mä kyllä tiiän, millanen tunne on onnellisuus. Mä tiedän miltä se tuntuu. Mä tiedän, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Ja mä tiedän, että siitä pitää nauttia, sillon kun siihen on mahdollisuus. Koska mun mielestä onni koostuu pienistä hetkistä. Se ei oo kokonainen elämä. Ei kokonainen ajanjakso. Ei luultavasti edes kokonainen päivä. Mutta kokonainen hetki - sitä se todella on.

Mä mietin näitä asioita yks päivä, kun ajelin kaupungista kotiin. Laskeuduin keskustasta merta kohti, jonka yläpuolella näin kevyesti punertavan taivaan. Ympärillä ilta hämärsi jo. Sillon mä ajattelin, että just nyt ja tässä hetkessä, mä voisin sanoo olevani onnellinen. Ja tosiaan, illan hämärtyminen synnyttää mussa onnellisuutta. Mun mielestä maailma on niin kaunis just ennen pimeyttä, joka laskeutuu peittelemään kaiken odottamaan seuraavaa päivää. Miten monesti nimenomaan iltaisin oonkaan miettiny, että mun sydän on pakahtumaisillaan.

Tällaset hetket koetaan yleensä myös hiljaisuudessa. Ja hiljaisuudessa on ainakin mulle sellanen voima, joka luo mun sisimmässä onnellisuutta. Esimerkiks just äsken, kun makoilin yksin mun huoneessa ja kuuntelin täydellistä hiljaisuutta, mä pystyin löytämään mun sisältä pienen onnen murusen, joka lämmitti mua. Tuijottelin hyllyllä lepattavaa kynttilän liekkiä, ja mietin, miten näin yksinkertanen ja vaatimaton hetki on just nyt kaikki, mitä tarvin. Miten yksinäiyydellä ja hiljaisuudella on niin paljon annettavaa.

Mun kaksi pientä, kaunista elinehtoa ja onnellisuuden lähettilästä.

Toisaalta, ei onni synny vain yksinään. Yks mua kaikkein syvimmin koskettavia asioita on ihmisten lahjottamat kauniit sanat. Mulle moni onnellisin hetki on ollut sellanen, missä joku on sanonut mulle jotain kaunista. Tärkeää. Aitoa. Tai joku on osottanu välittävänsä musta. Mulla ei oo sanoja kuvaamaan, miten paljon sellanen mulle merkitsee, ja miten hyvältä se musta tuntuu (tai kestäpä ei!) Eleen ei tarvi olla suuri. Joskus pelkkä katse tai halaus voi riittää. Miten onnelliseks ja kiitolliseks se mut tekeekään - Välittäminen. Onko hienompaa, kun joskus kuulla, että joku ihminen on sitä mieltä, että on oikeesti arvokas? Minä. Ihminen. Arvokas. Se on niin harvinaista, että se voi liikuttaa onnenkyyneliin asti.

Mutta tietenkin onnelliseks tekee ihan kenelle vaan osotetut kauniit sanat. Suurilla positiivisilla tunteilla on niin iso voima. Mun mielestä kaikkein kauniimpia asioita on aito välittäminen, aidot tunteet ja aito huolenpito. Kohdistu ne sitten kehen vaan, keltä vaan.

Vielä tähän liittyen sanoisin, että tää aito huolenpito, jota oikeestaan vois myös auttamiseks kutsuu, on ehdottomasti mulle yks onnellisuutta tuova asia. Kun kokee, että on oikeesti ollu jossakin asiassa avuksi, voi usein sanoa olevansa onnellinen. Tai mä ainakin voin. Musta tuntuu, että auttaminen on mulle jonkunlainen sydämen asia. Se antaa enemmän kun moni muu juttu. Siinä kukaan ei häviä. Miten mahtavaa yksinkertasesti on, kun voi tuottaa iloa toiselle ihmiselle omilla sanoilla tai teoilla. Sille on ihan oma tunteensa ja paikkansa sisimmässä, jota ei voi saavuttaa muuten kuin ainoastaan auttamalla. Ja kuten välittäminenkin, niin myös tää asia on sellanen, mikä tuntuu hyvälle, teki sen ihan kuka tahansa. Ihmiset, jotka jakaa apua sydämestään, kannattelee tätä maailmaa.

Pikkusen jatkaakseeni, näin pienenä arastelijana mulle iso (toisille ehkä pieni) asia, joka tekee mut onnelliseks on sosiaalisissa tilanteissa onnistuminen. Kun joku keskustelu toisen, vähän vieraamman, ihmisen kanssa sujuu hyvin. Kun onnistun käyttäytymään tilanteen vaatimalla tavalla, mutta silti olemaan oma itteni ja antamaan toiselle jotakin itestäni. Ja vielä jos toinen sitten hyväksyy mut sellasena kun oon, ja koen riittäväni, tuun niin onnelliseks, että voisin tanssia ja laulaa itteni uuvuksiin (vaikka ehkä tän onnistuneen tilanteen jälkeen oon sitä jo muutenkin)

Kai tässä vois siis sanoa, että ylipäätään onnistumiset voi saada onnelliseks.

Ja nää kaikki mainitut koostuu hetkistä. Tilanne saattaa olla vaan pieni, kestää vaikka kaks minuuttia, mutta silti se voi saada aikaan onnea - vaikka edes viideks sekunniks.

Ja mulle nää pienet hetket on niitä, mitkä kannattelee. Ei iteltä, toisilta tai elämältä voi vaatia jatkuvaa onnea tai onnistumista. Tosiasia on kuitenkin se, että me eletään aikamoisessa vuoristoradassa ja myllerryksessä ja vaikka missä. Sen takia ei mun mielestä kannata jahdata jotain yhtä "oikeeta ja onnellista" elämää. Siinä saattaa käydä vaan niin, että sitä etsii etsimistään ja lopulta huomaa, että mikään ei tunnukaan oikealta, odotetulta tai onnelliselta. Päinvastoin. Koska jahtaamisessa ja juoksemisessahan hengästyy ja uupuu. Mut jos kulkee ja kattelee rauhassa ympärilleen, on mahdollista nähdä paljon enemmän ja paljon pienempiä (merkityksellisempiä) asioita, joita ei kiireessä tulisi huomanneeksi. Onnea voi olla vaikka pieni, haalea, sydämen muotoinen pilvi, joka seuraavassa hetkessä onkin jo kadonnut.

Ja oikeastaan onnihan on kuin pilvi. Se viipyy jonkin aikaa, kunnes se katoaa. Joskus se täyttää koko näköpiirimme, joskus taas sitä on mahdoton havaita aikoihin. Silti se tulee aina takaisin, ei koskaan hylkää lopullisesti.

Nauttikaa pienistä hetkistä, oli elämä kuinka vaikeeta, synkkää ja raskasta tahansa!!! (ja osottakaa toisille, että välitätte, just ton takia!!<3<3)



Kommentit