Väsymys on enemmän kuin väsyttämistä

Kevättä pidetään uuden syntymisen ja voimaantumisen aikana. Mielikuva keväästä on useesti tosi pirtee, iloinen ja energinen sen synkän talven jälkeen. Onhan se tavallaan kai silleen, ja onkin. Mut sit kumminkaan, ei ne talven jättämät jäljet katoa tietenkään heti ensimmäisenä kevätpäivänä.

Tosi moni voi ihan varmasti samaistuu keväiseen väsymykseen. Varsinki mun kanssa samassa elämäntilanteessa olevat. Tietenki luonnon heräileminen ja auringon valon lisääntyminen antaa uutta puhtia, mut ees sen voima yksistään ei auta poispyyhkimään kaikkee uupumusta.

Väsymyksestä tulee ekana varmaan mieleen väsyttäminen - se kun väsyttää niin, että tekis mieli nukkuu. Tai ainkin mulle tulee. Vaikka väsymys on tosi paljon muutakin. Voi olla, että mulla näin nuorena ei vielä edes kunnolla ole käsitystä siitä, mitä väsymys voikaan olla. Mut silti mä tiedän, että se on paljon enemmän kuin uneliaisuuden tunne. Se on paljon paljon enemmän kuin unihiekkaa silmissä ja syviä haukotuksia.

Viimisen vuoden aikana oon joutunu miettimään väsymystä sekä sen hoitamista ihan eri tavalla. Oon myös miettiny sitä, miten muut oikein mahtaa väsymyksen kokee ja tuntee, miltä jostain muusta ihmisestä tuntuu olla väsynyt. Ja mulla ei tosiaan oo hajuakaan siitä, vaikka oonkin koittanu jutella muitten kanssa.

Väsymys tarkottaa mulle, varsinki tällä hetkellä, sellasta kokonaisvaltasta tilaa. Siihen kuuluu osaltaan se uneliaisuus, mut se on vaan pieni tekijä. Väsymystä ei voi rajata vaan fyysiseks tai psyykkiseks tunteeks tai asiaks, se on vahvasti niitä molempia (mikä on kyllä useimmille varmasti aika itsestäänselvää).

Jos kuvailisin väsymyksen henkistä puolta, liittyy siihen selkeesti ajatusten epäselkeys ja puuroutuminen. On tosi vaikeeta ajatella jotenki kirkkaasti tai huippuhyvin. On vaikeeta ajatella ehkä ollenkaan. Ja samaan aikaan niitä ajatuksia tunkee päähän ihan älyttömän paljon, mut niiden vastaanottaminen ja prosessointi tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta. Keskittyminen on huonoo, ja syventyminen tarkemmin mihinkään on aika mahdotonta - siihen menee vaan korkeintaan hermo. Ja sit nää kaikki tuo tullessaan tietty erilaiset ahdistuksen, turhautumisen, ärtymyksen ja alakulosuuden tunteet. Vaikka äkkiseltään lukumäräällisesti noita juttuja ei niin paljon ehkä ookkaan, on ne sitäki vahvempii ja hallitsevampii.

Psyykkistä seuraa aina fyysinen - ainaki mulla.
Nyt ja muullonki kun oon tällälailla uupunu, on mun olo kaikenkattavan voipunu. Syke on koko ajan tavanomasta korkeemmalla, minkä takii tuntuu jatkuvasti vähän kun ois tehny just isommanki suorituksen. Sen takii myös liikkeelle lähteminen tuntuu niin haastavalle, koska musta tuntuu ikävälle ottaa siinä kohtaa lisärasitusta, vaikka se ei varmaan haitallista oiska. Kun on tarpeeks väsyny, pelkkä hengittäminen tuntuu omalla tavallaan rankalta. Mun vointi on myös vähän niin kun etovan tyyppinen, mut sitä ei suoranaiseks pahoinvoinniks pysty kuitenkaan sanomaan. Ja sitä pahentaa oikeestaan mitkä vaan ärsykkeet.

Näitten takia rentoutuminen tuntuu vaikeelta. Vois kuvitella, että vaikka jonku kirjan lukeminen, sarjan kattominen tai musiikin kuunteleminen vois auttaa. Varsinki koska tykkään niistä kaikista.  Koska oon kuitenki liian väsyny mieleltään sekä silmistä keskittymään, ei lukeminen tahdo onnistua, vaikka usein kyllä sitä yritän. Leffan tai sarjan kattominen taas vaan lisää sitä pahoinvointia samoin kuin musiikin kuunteleminenkin. Ruudun vilkkuvat kuvat on liian voimakkaita ja kirkkaita (siks tän kirjottaminenkin tuntu aluks ihan ylivoimaselta). Äänet sit taas vaan tuntuu pahalta. Oon pyrkiny keksimään tapaa, millä osaisin kuvailla, miten ne ärsykkeet luo mulle pahoinvointia, mut en oo vielä oikeen keksiny. On vaikee kuvailla sitä tunnetta, kun esimerkiks haarukasta ja veitsestä syntyvät äänet ruokailun yhteydessä alkaa etomaan tai vastaavasti esimerkiks radiossa soiva kappale.

Seurauksena on sit usein se, että lamaannun makaamaan lähinnä paikoilleen, enkä tee mitään. Mä en osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia. Toisaalta, en tiedä auttaako tohon kokonaisvaltaseen väsymykseen muukaan. Myönnän, että oon aika huono palautumisessa just siks, että en osaa löytää oikeita keinoja. Ja kun ihan kaikki mahollinen tuntuu siinä hetkessä ylivoimaselta, ei niitä keinoja ehkä tuu kovin paljoa edes etsittyä. Siks ne pitäs ettii sillon, kun on hyvävointinen. Taas siis yks kehityskohde mulle.

Mutta niin kun sanottu, en tosiaan tiedä, miten muut ihmiset kokee väsymyksen. Osa ehkä samalla tavalla kun mä, toiset täysin eri tavalla ja jotkut tänne päin. Myös se, miten helposti väsyy, vaihtelee ihmisten välillä. Mä koen olevani tosi nopeesti ja tosi monesta asiasta väsyvää tyyppiä, ja oon jotenki hyväksyny sen. Mitä helpommin väsyy, sitä tärkeempää ois tietty löytää niitä keinoja, millä liikaväsymyksen pystyis välttämään. Mut se on varmaan jonkunlainen elämän mittanen prosessi.

Se on kumminki varmaa, että kaikki väsyy jossain määrin.

En osaa sanoa, miten pahasti mun oma väsymys ja ajatusten jumittaminen näkyy mun kirjottamisesta. Alottaminen oli sisäisen taistelun lopputulos, mut sit otin itteeni niskasta kiinni, koska edellisestä kirjotuskerrasta on superkauan, ja koska halusin saada edes jonkun suht asiallisen jutun tehtyy tän päivän aikana. Ja toisaalta, mun pää varmaan kohta räjähtää kaikista omista tunkkasista ajatuksista, että sikäli hyvä purkaa jonkunlaista aivotuotosta jonnekki suuntaan.
Heh.
Mut pienin askelin myös väsymys karisee, kunhan antaa itelleen luvan levätä (eikä liidä paikasta toiseen valmiiks väsyneenä, minkä virheen mä tein (vaikss mul on kyl tähän asti ollu kivaa, aina ku oon liitäny))

Nauttikaa auringosta ja ekoista ruohon korsista!!!



Kommentit