Inspiraatio on tunne, jota ei voi välttää. Se iskee (kliseiseti) kun salama kirkkaalta taivaalta. Se tuntuu uskomattoman hyvältä - mut ei aina.
Mulle on pienestä asti ollu ominaista, että välillä muhun iskee ihan odottamatta sellanen aikalailla sanoin kuvaamaton tunne, mikä vaan laittaa toimimaan. Se on sellanen olotila, mikä tuntuu koko kehossa ja valtaa koko mielen. Pienempänä se oli yleensä joku tosi hyvä leikki-idea, ei mitään sen suurempaa, mut minut se sai kokonaa valtaasa. Nykyään se liittyykin sitten enemmän johonkin itsensä toteuttamiseen tai muihin oman elämän mullistuksiin. Toisaalta sitähän leikki lapsille on.
Mun mielestä on olemassa vähän niinkun konkreettista ja, sanotaan nyt vaikka, passiivista inspiraatiota.
Konkreettinen inspiraatio on sellasta, että sitä pystyy työstämään ja sille on selkeesti joku kohde tai syy. Esimerkiks mulle vaikkapa joku blogiteksti voi olla inspiraatioaallon aikaansaannos. Mä oon sellanen ihminen, jolla välillä vaan pulppuaa mieleen sanoja ja valmiita lauseita, jotka ois pakko saaha kirjottaa heti ylös (okei aika usein ne jää kirjottamatta, koska siihen ei oo mahollisuutta tai sit luotan liikaa siihen, et muistan ne myöhemminki, mut ei se toimi niin) Se on niin jännittävää. Ihan kun saapus jonku solisevan ja virkistävän puron luo.
Inspiraation vallassa voi myös olla vaikee ajatella paljoo muuta kun sitä sen kohdetta. Se on niin kokonaisvaltanen. Keskittymiskyky kohdistuis vaan ja ainoastaa siihen yhteen ja ainoaan (ja tää on koulussa aika paha juttu :---D) Ainut asia, mikä tuntus siihen hetkee oikeelle ois sen asian toteuttaminen. Odottaminen ois pahin asia, mihin joutus alistumaan.
Lyhyesti sanottuna konkreettinen inspiraatio on jotaa ihanaa, jos sille on mahollisuus siinä hetkessä.
Entäs sitten se passiivinen inspiraatio? Se vähän riippuu koenko mä ite sen mieluisaks vai ennemmin ahdistavaks. Se on periaatteessa samanlainen tunne kun konkreettinen inspiraatio, mut sille ei oo mitään tiettyä kohdetta tai syytä. Se tunne vaan on sussa, pitää sua otteessaan, mut et oikeen tiedä, mitä sun pitäs sille tai sen kanssa tehdä. Koska sekin on yhtä kokonaisvaltanen, niin se muuttuu helposti aika ahdistavakskin, kun sitä ei voi purkaa mihinkään. Yleensä mä en myöskään pysty löytämään passiiviselle inspiraatiolle mitään syytä. Se vaan iskee - ja huolella. Joskus se velloo mun sisällä ja yrittää nujertaa mut.
Inspiraatiosta tekee mun mielestä kinkkisen myös se, että vaikka se on ihan tosi vahva ja voimakas olotila, se katoaa ihan samalla tavalla kun ilmestyykin: silmänräpäyksessä. Riittää, että joku keskeyttää luomisen tai ajattelun, jostaan ilmantuu jotaa epämieluista tai sitten vaan tunnetila muuttuu jollakin pienellä tavalla. Ja inspiraatiotahan ei houkuttelemalla saa takaisin. Täytyy odottaa seuraavaa kohtaamista - minkä ajankohtaa ei voi millään ennustaa. Asioita, mitä on alottanu, voi tietty jatkaa ilmankin, mutta lopputulos ei ehkä oo niin hyvä tai se jää sisällöllisesti kylmäks. Aina ei tietenkää ees voi odottaa inspiraation iskua, varsinkaan jos työskentelee luovalla alalla. Mikä on tehtävä, on tehtävä.
Toisaalta siihen nimenomaiseen inspiraation kohtaamiseen, ja sen syntyyn vaikuttaa niiin moni tekijä. Esimerkiks stressaantuneena ja ahdistuneena se harvemmin iskee. Jos on hirvee kiire koko ajan, sille ei oikeen jää tilaa. Toisaalta itessään negatiiviseks miellettävät tunteet, niin kun vaikka surumielisyys, voi edesauttaa inspiration syntymistä tai ihan vaan pelkkä säätilan muutos. Nää on tietysti kaikki tosi henkilökohtasii, eikä oo kahta samanlaista henkilöö tässäkään asiassa.
Inspiraation luo ei voi piirtää valmista karttaa. On se niin salaperänen.
Varsinki tässä nyt kirjottaessa, ja muutenki, sana "inspiraatio" vähän särähtää korvaan. Se on ehkä vähän pelkistetty, väärinymmärretty tai ihan vaan liikaa käytetty. Mulle inspiraatio on intohimoa. Se on elämäniloa tai jotaa sellasta, mikä synnyttää sitä. Se on tunne, olotila, mieliala. Siihen liittyy suurta innostusta ja tahdonvoimaa. Josksu se on myös suoraviivasta helppoutta. Se on niin montaa eri asiaa ja niin monia eri tarkotuksia - kaikille sillä on oma merkityksensä.
Voi kun mä voisin kirjottaa tästä vaikka loputtomasti!!
Miks mä sitten kirjotin tästä? Musta tuntu sille, että just nyt syntys sanoja. Eli kliseisesti (yh, kliseitä!!!) "inspiraatio iski". Ja oon oppinu, ettei valmiina syntynneitä lauseita kannata työntää unohduksen sopukoihin.
Mulle on pienestä asti ollu ominaista, että välillä muhun iskee ihan odottamatta sellanen aikalailla sanoin kuvaamaton tunne, mikä vaan laittaa toimimaan. Se on sellanen olotila, mikä tuntuu koko kehossa ja valtaa koko mielen. Pienempänä se oli yleensä joku tosi hyvä leikki-idea, ei mitään sen suurempaa, mut minut se sai kokonaa valtaasa. Nykyään se liittyykin sitten enemmän johonkin itsensä toteuttamiseen tai muihin oman elämän mullistuksiin. Toisaalta sitähän leikki lapsille on.
Mun mielestä on olemassa vähän niinkun konkreettista ja, sanotaan nyt vaikka, passiivista inspiraatiota.
Konkreettinen inspiraatio on sellasta, että sitä pystyy työstämään ja sille on selkeesti joku kohde tai syy. Esimerkiks mulle vaikkapa joku blogiteksti voi olla inspiraatioaallon aikaansaannos. Mä oon sellanen ihminen, jolla välillä vaan pulppuaa mieleen sanoja ja valmiita lauseita, jotka ois pakko saaha kirjottaa heti ylös (okei aika usein ne jää kirjottamatta, koska siihen ei oo mahollisuutta tai sit luotan liikaa siihen, et muistan ne myöhemminki, mut ei se toimi niin) Se on niin jännittävää. Ihan kun saapus jonku solisevan ja virkistävän puron luo.
Inspiraation vallassa voi myös olla vaikee ajatella paljoo muuta kun sitä sen kohdetta. Se on niin kokonaisvaltanen. Keskittymiskyky kohdistuis vaan ja ainoastaa siihen yhteen ja ainoaan (ja tää on koulussa aika paha juttu :---D) Ainut asia, mikä tuntus siihen hetkee oikeelle ois sen asian toteuttaminen. Odottaminen ois pahin asia, mihin joutus alistumaan.
 |
| Tässä hetkessä se tällä kertaa sit pääs yllättää. |
Lyhyesti sanottuna konkreettinen inspiraatio on jotaa ihanaa, jos sille on mahollisuus siinä hetkessä.
Entäs sitten se passiivinen inspiraatio? Se vähän riippuu koenko mä ite sen mieluisaks vai ennemmin ahdistavaks. Se on periaatteessa samanlainen tunne kun konkreettinen inspiraatio, mut sille ei oo mitään tiettyä kohdetta tai syytä. Se tunne vaan on sussa, pitää sua otteessaan, mut et oikeen tiedä, mitä sun pitäs sille tai sen kanssa tehdä. Koska sekin on yhtä kokonaisvaltanen, niin se muuttuu helposti aika ahdistavakskin, kun sitä ei voi purkaa mihinkään. Yleensä mä en myöskään pysty löytämään passiiviselle inspiraatiolle mitään syytä. Se vaan iskee - ja huolella. Joskus se velloo mun sisällä ja yrittää nujertaa mut.
Inspiraatiosta tekee mun mielestä kinkkisen myös se, että vaikka se on ihan tosi vahva ja voimakas olotila, se katoaa ihan samalla tavalla kun ilmestyykin: silmänräpäyksessä. Riittää, että joku keskeyttää luomisen tai ajattelun, jostaan ilmantuu jotaa epämieluista tai sitten vaan tunnetila muuttuu jollakin pienellä tavalla. Ja inspiraatiotahan ei houkuttelemalla saa takaisin. Täytyy odottaa seuraavaa kohtaamista - minkä ajankohtaa ei voi millään ennustaa. Asioita, mitä on alottanu, voi tietty jatkaa ilmankin, mutta lopputulos ei ehkä oo niin hyvä tai se jää sisällöllisesti kylmäks. Aina ei tietenkää ees voi odottaa inspiraation iskua, varsinkaan jos työskentelee luovalla alalla. Mikä on tehtävä, on tehtävä.
Toisaalta siihen nimenomaiseen inspiraation kohtaamiseen, ja sen syntyyn vaikuttaa niiin moni tekijä. Esimerkiks stressaantuneena ja ahdistuneena se harvemmin iskee. Jos on hirvee kiire koko ajan, sille ei oikeen jää tilaa. Toisaalta itessään negatiiviseks miellettävät tunteet, niin kun vaikka surumielisyys, voi edesauttaa inspiration syntymistä tai ihan vaan pelkkä säätilan muutos. Nää on tietysti kaikki tosi henkilökohtasii, eikä oo kahta samanlaista henkilöö tässäkään asiassa.
Inspiraation luo ei voi piirtää valmista karttaa. On se niin salaperänen.
Varsinki tässä nyt kirjottaessa, ja muutenki, sana "inspiraatio" vähän särähtää korvaan. Se on ehkä vähän pelkistetty, väärinymmärretty tai ihan vaan liikaa käytetty. Mulle inspiraatio on intohimoa. Se on elämäniloa tai jotaa sellasta, mikä synnyttää sitä. Se on tunne, olotila, mieliala. Siihen liittyy suurta innostusta ja tahdonvoimaa. Josksu se on myös suoraviivasta helppoutta. Se on niin montaa eri asiaa ja niin monia eri tarkotuksia - kaikille sillä on oma merkityksensä.
Voi kun mä voisin kirjottaa tästä vaikka loputtomasti!!
Miks mä sitten kirjotin tästä? Musta tuntu sille, että just nyt syntys sanoja. Eli kliseisesti (yh, kliseitä!!!) "inspiraatio iski". Ja oon oppinu, ettei valmiina syntynneitä lauseita kannata työntää unohduksen sopukoihin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Sanottavaa? Kerrottavaa? Tänne vaan!